Cindyn historia
Laivan pohjana toimii vuonna 1954 rakennettu proomualus, jolla Rosenlew Osakeyhtiö kuljetti puutavaraa ja muuta rahtia Porissa. 1970-luvulla proomu sai nykyiset mittansa, kun kaksi samanlaista proomua yhdistettiin Juurikassokeri Oy:n toimesta ja sillä alettiin ”Juuso”-nimisenä kuljettaa sokerijuurikkaita Turun saaristosta Naantalin sokeritehtaalle jalostettaviksi.
Sokerijuurikaskuljetukset loppuivat 1980-luvulla ja proomu päätyi Pansion rantaan odottelemaan parempia aikoja. Viimeisen varsinaisen työkomennuksensa proomuna se teki Hirvensalon siltatyömaan varastona 1990-luvun alussa.
Tammikuussa 1999 perustettava laivayhtiö Jokilaiva Cindy Oy osti proomun ja RMR Oy Merirakenteen Pansion telakka rakensi sen nykyiseen muotoonsa ja valmis ravintolalaiva avasi kantensa toukokuun lopussa samana vuonna.
FIRST ROOM
Cindyn alakerrasta löydät nyt myös uuden First Room -klubin. Aistikas miljöö yhdistettynä lämpimän kesän bilefiilikseen on luonut Aurajoen rannalle intiimin kohtaamispaikan yön pikkutunneille.
Yksityistilaisuus Cindyllä
Cindyn alakerran upeasti sisustettu salonki tarjoaa tyylikkään miljöön aina intiimistä kokoontumisesta yrityksen pikkujouluihin. Sinä valitset -me teemme.
Cindyllä järjestetyt tilaisuudet suunnitellaan aina asiakkaan toiveiden mukaan. Juomat, ruoat ja tilaisuuden kulku suunnitellaan juuri sellaisiksi kuin sinä haluat.
Keittiö sekä salihenkilökuntamme hoitavat asiakastapahtumasi intiimistä treffistä aina 80 hengen juhlalliseen ruokailuun varmalla kokemuksella. Pyydä rohkeasti tarjous meiltä, räätälöidään tapahtuma juuri sellaiseksi kun haluat!